Weer@ täällä taas!
On ollut ihan sadunomainen päivä, vaikka se alkoikin aika ankeasti.. huoltomiehen saapuessa asentamaan suihkun pidikettä ja tarkistamaan pattereita. Weera on alkanut kirjoittaa jälleen, enemmän, vakavammin, tai ehkä ei niin vakavasti kuitenkaan. Nuorena tekstit oli sysimustia, hiilenmustia, kuitenkaan huumoria unohtamatta ja kukkasia.
Nyt on toinen aika.
En tiedä mikä aika tämä on? Tämä on jotain aikaa ennen kevättä, mullan, jään ja lumen alla. Aikaa horroksessa, muttei kuitenkaan.
Avioliitto Peterin kanssa on ihmeellistä! Yöllä Peter tuli viereeni, sanoi että elämä tuntuu joskus tarkoituksettomalta, vai oliko se turhalta vai turhauttavalta.. minä heräsin, olin kiukkuinen, pidin pitkän puheen, melkein huusin, kuinka elämä on kuin kukka, joka lakastuu,  joka pian on poissa.
Kuinka sitä pitää arvostaa ja niin ymmärrän, tuntuu joskus, kaikista meistä tuntuu joskus turhauttavalta, mutta ei pitäisi....olin kiukkuinen, Peter sinä elät, olet elossa, Peter,  elä joka hetki, ole liekeissä. Älä sammu Peter, älä anna tämän kaiken mitä meillä on sammua.. minä olen sammumassa, Peter!
 Weera melkein huusi, huusikin kello aamu neljältä..  Aamuyön ankeus on poissa, Weera käveli koululle, toivo rinnassa. Haen töitä. Niin teen. Haen, en ehkä saa, mutta haen... lopetanko opiskelut? Se oli pyörinyt mielessä koko Joululoman ajan.. videot pyörivät Weeran silmissä, jos SE OLISI HELPPOA; KAIKKI TEKISIVÄT NIIN; ÄLÄ ANNA PERIKSI... youtuben tsemppivideot, jotka lävähtivät silloin tällöin, täydelliseen ajankohtaan Facebookin aikajanalle. BOOM!!

Mutta Weer@ ei uskonut niitä, vaan sydäntään.. joskus ei sitäkään, vaan aikaa.. rauhallisesti.. eteenpäin, ei äkkinäisiä päätöksiä vaan harkittuja ja punnittuja, aina. Niinkuin hauraalla jäällä, en halua tipahtaa kylmään veteen, haluan päästä rannalle ja kotiin ja kaikki pitää olla turvallista. Kuljin pakkasessa kokomatkan takki auki, piti saada happea, huu, whuu huu, whuu, hengitin kuin synnytysvalmennuksessa kävellessäni kohti koulurakennusta.
Astuin lasiovista sisään. TARTU HAASTEISIIN! Joo joo, vastasin julisteelle... JUTTELEN JULISTEELLE!! ihan normaalia, normaalia Weeran elämää. kävelen pitkinkäytävää, nautin joka askeleesta, Weera pidä tämä tunne, pidä tämä tunne, sä rakastat tätä paikka, sä rakastat olla täällä. Weera älä pakene. Älä ahdistu.. pidä tämä tunne. Ihana koulu. Kaikki täällä on ihanaa!

Weera oli ollut kotona jo niin hermostunut että kotikouluun jäävä tytär huokasi jo edellisenä iltana, ihana kun et ole täällä huomenna...
En pahastunut, en tietenkään, tiedän kuinka ärsyttävä olen kiukkuisena.. ei sitä soisi kenellekkään..  Weera astui luokkahuoneeseen, takaseinällä kuva MIKÄ MINUSTA TULEE ISONA, masentunut oppilas kuvassa..istun alas, opettajan yläpuolella kuva Jumalasta kirkkaudessaan <3 Sittenkin ihana päivä, etsin kotisivupohjia, siellä vilahtaa teksti: Jeesus.. pelastus! Tää on hyvä paikka, en lähde mihinkään, en lopeta.
Täydellinen mies, täydellinen koulu... me olemme vaan joskus väsyneitä, mullan alla, ei vielä, ikiroutaa ja jäätä.. kevät tulee.

Kaikkeen on aina laulu.. niinkuin nytkin kun kirjoitan tätä Pentatonix, White winter hymnal.. Sanat ja linnunlaulu sopivat tähän täydellisesti, kaikki on täydellistä, sekin kun soitin tänään Peterille, kysyäksenni tuhannen kerran sähköpostiosoitetta, hän vastaa lempeästi, kysy vaan.. minä en suutu, en koskaan. OOOOOOOooooh! Let`s Bloom Peter! Se on meidän etuoikeutemme, kukoistaa! Nyt pitää lopettaa.. Peter soittaa netin kautta, kerää mun salikamppeet.. Mitäköhän mulla on tänään salilla päällä, you know.. miehet. Parasta. Tavallista. Taivaallista. Taustalla soi Pentatonix ja hallelujah! Tähän on hyvä lopettaa. Suljen tuhat sivuikkunaa. Kevyt aloitus. Sainko mitään aikaan? Opin paljon elämästä.. vielä kerran White winter hymnal...